Saila

Lappisävyistä etnoa vuodesta 2005.

Saila ja Lasse esiintyivät viulisti Anni-Kaisa Ojalan (aik. Karola) kanssa Saila Seurujärvi Trio -nimellä vuoteen 2016 asti sadoissa konserteissa Suomessa, Norjassa, Espanjassa, Malesiassa ja Japanissa. Anni-Kaisa oli mukana myös Sailan kahdella ensimmäisellä soololevyllä ja Tunturimessu -levyllä. Anni-Kaisan lähdettyä viulistin paikalla soittivat vuoroin Sirpa Nevalainen, Karri Perälä ja Mikko Sorri. Vuodasta 2016 alkaen Saila ja Lasse ovat esiintyneet enimmäkseen kaksin Saila Duo -nimellä. Merkittävimpiä esiintymisiä on ollut konsertit Israelissa lehtimajajuhlien 2022 yhteydessä kansainväliselle yleisölle Tiberiaksessa ja Jerusalemissa.

Lasse Heikkilä kuvailee yhteistyötä Sailan kanssa: "On ollut mahtavaa jatkaa sitä etnis-akustista löytöretkeä, joka alkoi Suomalaisen messun yhteydessä. Saila on ihastuttava luonnonlapsi, joka on geeneistä asti lappilainen - murthesta nyt puhumattakaan! Sailan musiikki ei oikeastaan ole sillä tavalla pelimannisävyistä kuin Suomalainen messu, pikemminkin etnosävyistä poppia. Eikös muuten ole erikoista, että mitä suomalaisempia ollaan, sitä enemmän siitä maailmalla kiinnostutaan."

Saila Duo vuodesta 2016:

Saila Seurujärvi - laulu, kitara, bodhran
Lasse Heikkilä - kitara, melodion, lyömäsoittimet, piano, harmonikka, ym. mihin ylettyy

Saila on laulanut ja soittanut Lasse Heikkilän METSÄ -elokuvakonserttien muusikkorivistöissä Suomessa ja Japanissa. Saila ja Lasse esiintyvät olosuhteiden salliessa myös bändin tai orkesterin kanssa.
Joulukiertueelle 2021 suunnitellaan yhteistyötä paikallisten laulajien ja soittajien kanssa.

Levytykset

Puhdasta kultaa 2005, Päivä Oy
Tunturimessu 2007, Päivä Oy
Kristallirakeita 2011, Päivä Oy
Keskiyön Auringon Maa, 2018, Tmi Lasse Heikkilä
Sailan joulu 2021, Tmi Lasse Heikkilä

Sailan levytyksiä voit tilata Nettikioskista.

Sailaa tilata esiintymään joko yhteydenottolomakkeella tai Sailan kotisivujen kautta www.saila.fi


VIDEOLINKKEJÄ:   Näkkäläjärven jäällä